2 - Tavoitteet hyvinvoinnin avaimena
Tavoitteellinen toiminta
Tavoitteellinen toiminta ei ollut minulle oikeastaan ennestään ollenkaan tuttu. Kun asiaa lähti käymään läpi, sen tärkeys, vaikutukset ja merkitys tulivat hyvin selväksi. Sweetsbot kuvailee tavoitteellista toimintaa selkeäksi tulevaisuuden visioksi ja suunnitelmaa kyseisen vision toteuttamiseksi. Tavoitteellinen toiminta on hyvinkin tärkeässä roolissa koko organisaation tai miksei myös yksittäisen ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Itse määrittelisin tavoitteellisen toiminnan pähkinänkuoressa olevan tavoitteiden asettamiseksi ja niiden mukana, sekä niitä kohti toimimiseksi.
Miten voisin kehittää omaa toimintaa tavoitteellisemmaksi?
Tunne&mieli
teksti kertoo, miten tavoitteellinen elämä voi viedä henkilön kohti
hyvinvointia. Tavoitteiden asettaminen ja tietysti niitä kohti toimiminen ovat
yhteydessä mm. onnellisuuteen ja hyvinvointiin. Kaikkihan meistä haluavat voida hyvin ja kokea onnistumisen tunteen, tai ainakin itse haluan. Tämä on helppo tapa saavuttaa nämä asiat.
Voisin mielestäni kehittää omaa toimintaa paljonkin tavoitteellisemmaksi yksinkertaisesti vain asettamalla itselleni selvät tavoitteet. Tavoitteiden asettaminen on kuitenkin vain ensimmäinen vaihe, olisi myös tärkeää ajatella yksityiskohtaisemmin, miten lopputavoitteeseen pääsee ja miten lähtee työskentelemään tavoitetta kohti.
Yksi esimerkki omasta elämästäni on hiljattain itselleni asettama tavoite pyrkimään elämään terveellisemmin ja paremmin. Tämä on tietysti erittäin laaja tavoite, joka voi sisältää vaikka mitä. Itse lähden saavuttamaan tavoitetta nukkumalla hyvin, syömällä terveellisesti ja oikein, sekä käymällä salilla kokeneemman kaverini kanssa. Uskon, että nämä pienemmät tavoitteet motivoivat minua pidemmällä aikavälillä ja näin suuremman lopputavoitteen saavuttamisesta tulee helpompi.
Moi.
VastaaPoistaItselleni tavoitteellinen toiminta tarkoittaa samanlaisia asioita, joista olit kirjoittanut.
Minulla myös on toiminut hyvin tehtävien ylös kirjoittaminen, jotta näen selkeästi milloin on seuraava deadline ja pystyn suunnittelemaan seuraavat päivät niin, että pystyn pysymään aikatauluissa.
Kiva kuulla, että tavoitteita löytyy ja olet myös miettinyt yksityiskohtaisemmin mitä tulisi tehdä, jotta niihin pääsee.
Kuvat ja selkeät kappalejaot ovat hyvä plussa!
-Pauliina