3 - Tekoäly ja digitalisaatio HR työn muuttajana
Edellisessä blogissa jo sivuutin vähän aihetta, tällä kertaa mietitään asiaa kuitenkin hieman tarkemmin. Tekoäly ja digitalisaatio tulevat olemaan tulevaisuuden maailmassamme todella isossa roolissa, pakostikin niillä siis on myös vaikutusta HR-työhön. Paniikkiin ei kuitenkaan kannata mennä, tulevaisuudessa on edelleen tarvetta järkevälle ihmisajattelulle. Kuva 1. Android. (DrSJS, Pixabay ) Mitä muutoksia on luvassa? Teknologia kuuluu yrityksen ulkoiseen toimintaympäristöön, eli yrityksellä ei itsellään ole kovin suuria mahdollisuuksia vaikuttaa sen kulkuun ja kehitykseen. Yrityksen sisällä voi kuitenkin tehdä sellaisia valintoja, jotka auttavat välttämään uhkia ja hyödyntämään erilaisia teknologian tuomia mahdollisuuksia. (Viittala 2021, luku 5.2) Omin sanoin sanottuna, teknologia tulee kehittymään huimasti seuraavien vuosien aikana, eikä kukaan mahda sille mitään. Olisi siis jopa typerää vastustaa ja pelätä sen tuomia mahdollisuuksia, eikä hyödyntää niitä. Nykyään paljon ajasta menee...